1950-luvun New Yorkissa Touretten oireyhtymästä kärsinyt yksinäinen yksityisetsivä yrittää ratkaista mentorinsa ja ainoan ystävänsä murhan. Tämä film noir henkinen elokuva kokoaa yhteen kolme Hollywoodin suuruutta. Elokuvan on ohjannut Edward Norton, joka nähdään myös pääosassa. Myös Bruce Willis piipahtaa ruudulla, vaikka hänen roolinsa onkin melko pieni, niin hänen hahmonsa toimii elokuvan motivaattorina. Tarinan kolmantena ”tähtenä” nähdään […]
Kategoria: Kutonen
Ihmiskunnan ja hirviömäisten jättiläisolioiden välisen sodan jatkuessa entinen lentäjä ja kokematon keltanokka ryhtyvät yhdessä ajamaan legendaarista mutta vanhentunutta Jaegeria menneiltä ajoilta pelastaakseen maailmaa apokalypsilta. Guillermo del Toron ohjauksessa syntyi Godzillojen mäiskintäleffa, jossa on todella yksinkertainen ja tylsä juoni. Ehkä olen saanut tarpeekseni tämän genren leffoista, mutta nämä älyttömät elokuvat ovat minulle liikaa, koska niissä ei […]
Toimintaseikkailu kylmän sodan ajoilta. 1960-luvun alussa CIA-agentti Napoleon Solo ja KGB-agentti Illya Kuryakin osallistuvat yhteisoperaatioon. Heidän tehtävänään on pysäyttää mysteerinen rikollisjärjestö, joka yrittää levittää ydinaseita. Leffa alkaa kello 21.00.
Jerry Fletcher on vakuuttunut siitä, että hän on juonittelun ja salaliiton uhri, ja että maailmaa ohjaillaan vaivihkaa rautaisella otteella. Jerry yrittää vakuuttaa teorioillaan asianajaja Alice Suttonin, joka tekee kaikkensa vältelläkseen häntä. Eräänä päivänä Alice kuitenkin huomaa, että yksi Jerryn teorioista saattaakin pitää paikkansa. Toiminnantäyteinen jännityselokuva Tappavan aseen ohjaajalta. Mel Gibsonin ja Julia Robertsin yhteinen mestariteos. […]
Stephen Kingin romaaniin perustuva kulttimaineeseen noussut kauhuelokuva kirjailijasta, joka ottaa perheineen hoitaakseen eristynyttä korpihotellia voidakseen kirjoittaa rauhassa. Ei kai paikan eristyneisyys ole liikaa hänen mielikuvitukselleen. Ohjaajana Stanley Kubrick ja pääosassa nähdään Jack Nicholson. Tämä on yksi niitä kauhuelokuvia, joita en pysty itse katsomaan. Kirjan pystyn kyllä lukemaan, mutta jostain syystä tämä elokuva on minulle liikaa. […]
Alkuperäinen Scream trilogia saa päätöksensä tässä Wes Cravenin vuonna 2000 ilmestyneessä kauhukomediassa. Jos ensimmäinen Scream yritti olla vakavasti otettava kauhuelokuva, jossa oli mukana humoristisia piirteitä, niin tämä kolmas olikin sitten melkein pelkkää komediaa, johon oli viskattu mukaan pieni ripaus kauhua. Sidney Prescott piilottelee Kalifornian idyllisessä vuoristossa. Hän on löytänyt työtä naisia auttavasta kriisipuhelimesta, joten kaiken […]
Kovia kokenut Sidney tuntuu viimeinkin saaneen elämänsä järjestykseen. Sitten hänen veriseen menneisyyteensä perustuva kauhuelokuva “Pisto” tulee ensi-iltaan, ja joku alkaa jäljitellä elokuvan murhia. Katsoin leffan tänään muutaman vuoden tauon jälkeen. Älköön kukaan ymmärtäkö nyt väärin, mutta tällä kertaa pisti silmään, kuinka kepeä elokuva se oli. Jotkut kohtaukset tuntuivat nopeasti kokoon kyhätyiltä. Toisissa kohdissa ohjaaja Wes […]
Tänään nähdään yksi kaikkien aikojen parhaista tieteiselokuvista, kun Harrison Ford jahtaa Replicant-robotteja kello 21.00 alkavassa Blade Runnerissa. Tämä Ridley Scottin vuonna 1982 ohjaama mestariteos näyttää yhden mahdollisen tulevaisuuden, jossa maapallo on ylikansoittunut, ja ihmiset ovat rakentaneet Replicant nimellä tunnettuja robotteja, jotka on suunniteltu tekemään ihmisten mielestä ikäviä tai tylsiä töitä. Nyt neljä robottia on lähtenyt […]
It (2017) elokuvan jatko-osassa palataan takaisin Derryn kaupunkiin, jossa pikkutyttö joutuu Pennywisen (Bill Skargård) hyökkäyksen kohteeksi. Ensimmäisestä elokuvasta tuttu Luusereiden Klubi on aika kutsua koolle 27 vuoden tauon jälkeen. Tämä ystävien muodostama joukko vannoi toisilleen, että he palaisivat puolustamaan uneliasta kotikaupunkiaan, jos tuo lapsia metsästävä olio palaisi. Nyt Se on palannut. Elokuvan ohjauksesta vastaa Andy […]
Andrés Muschiettin ohjaama kauhutrilleri Se perustuu Stephen Kingin suosittuun, samannimiseen kirjaan, joka on kauhistuttanut lukijoita vuosikymmenten ajan. Kun lapsia alkaa kadota Derryn kaupungissa Mainessa, ryhmä lapsia kohtaa suurimman pelkonsa joutuessaan vastakkain Pennywisen kanssa – häijyn klovnin, jonka murhien ja väkivallan täyteinen tausta johtaa satojen vuosien taakse. Tämä elokuva taisi olla ensimmäinen kauhuleffa, jonka katsoin teatterissa. […]