Clint Eastwoodin tähdittämässä rankassa toimintadraamassa kovanaamakyttä ”Likainen Harry” Callahan tutkii esimiestensä vastahankaisuudesta huolimatta murhasarjaa, jossa uhreina on oikeudessa vapautettuja murhaepäiltyjä. Ted Postin vuonna 1973 ohjaamassa toimintapätkässä Callahan pääsee paukuttelemaan revolveriaan hieman liian monta kertaa. Juoni jää toiselle sijalle, ja se on harmi, koska elokuvan tarina olisi tarjonnut mahdollisuuksia muuhunkin, mutta nyt mentiin väkivalta ja räiskintä […]
Kategoria: Klassikot
Jack Ryan sekaantuu, mutta myös estää IRA:n suunnitteleman salamurhan. Joukkio roistoja ottaa tehtäväkseen kostaa hänelle ja hänen perheelleen. Tämä leffa on loistavaa viihdettä vakavamman aiheen ystäville. Vuonna 1992 ilmestynyt elokuva on todella mielenkiintoinen sekoitus indie-tuotannon tunnelmaa ja suuren elokuvan vilskettä. Kerronta on melko hidasta. Välillä tulee tunne, että eihän tämä juttu etene ollenkaan, ja sitten […]
Lännenkomedia naistenmiehestä ja huijarista, jota riehakkaassa lännenkaupungissa luullaan kuuluisaksi asesankariksi. Tämä länkkäri oli täynnä virkeää ja hauskaa toimintaa. Tällä kertaa juonella ei ollut kauheasti merkitystä, mutta jostain syystä se ei haitannut. Elokuva keskittyy lähinnä pienen kaivoskaupungin sekalaisten asukkaiden touhujen seuraamiseen, ja sehän sopi minulle, kun hauskuutus on höystetty loistavilla näyttelijöillä. Pääosassa nähdään 70-luvun tähti James […]
Pierre Boullen romaaniin perustuvassa elokuvaklassikossa japanilaisten vangiksi jäänyt, jääräpäisen eversti Nicholsonin johtama brittiläinen joukko-osasto määrätään rakentamaan rautatiesilta Kaakkois-Aasian viidakkoon, Kwai-joen yli. Tämä David Leanin ohjaama elokuva ilmestyi jo vuonna 1957. Se on tuon aikakauden ehdoton klassikko. Minusta jotenkin tuntuu, että filmi kuuluu niihin elokuviin, joista pitäisi pitää, mutta itse pidän sitä hieman kulahtaneena. mielestäni se […]
Skorpioniksi itseään kutsuva murhaaja kylvää kauhua San Franciscossa, ottaa tähtäimeensä viattomia ja jättää jälkeensä lunnasvaatimuksia. Piinkova poliisi Harry Callahan saa tehtäväkseen napata tämän psykopaatin. Siitä alkaa kissa ja hiiri -leikki, jossa Skorpionilla on vastassaan kyttä, joka ei kaihda käyttää likaisia keinoja. Don Siegel ohjasi vuonna 1971 todellisen klassikon, ja Clint Eastwood loi Harry Callahanista ikonisen […]
Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans) on Michael Mannin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1992. Se perustuu James Fenimore Cooperin romaaniin Viimeinen mohikaani ja erityisesti sen aiempaan elokuvasovitukseen vuodelta 1936. Elokuvan tarina sijoittuu vuoteen 1757 Ranskan ja Ison-Britannian väliseen sotaan (osa seitsenvuotista sotaa) Pohjois-Amerikassa. Elokuva kertoo viimeisestä mohikaaniheimon jäsenestä, Chingachgookista, hänen pojastaan Uncasista sekä erityisesti […]
Whitney Houston esittää romanttisessa kassamagneettielokuvassa laulajatarta, joka palkkaa itselleen tappouhkauksien vuoksi henkivartijan (Kevin Costner). Komeapiirteisen vartijan ja kuvankauniin vartioitavan välille kehittyy kuuma, vaarallinen suhde. Elokuvan ohjaajana toimi Mick Jackson. Tämä elokuva on niitä harvoja todellisia klassikoita. Houstonin ja Costnerin välillä leiskuu todella aito kemia, joka antaa tarinalle kaunista ja herkkää värinää. Bodyguardin juoni on todellisuudessa […]
James Cameronin neljä Oscar-ehdokkuutta saanut vedenalainen seikkailu kertoo öljynporausporukasta, joka lähetetään pelastamaan salaperäisesti uponneen ydinsukellusveneen miehistöä. Mukaansa he saavat ryhmän laivaston erikoisjoukkojen sotilaita, joilla on oma, salainen tehtävänsä. Kun pinnalla jännitteet Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä kiristyvät, se heijastuu myös merenpohjan tapahtumiin. Lisäksi osa miehistöstä näkee outoja valoilmiöitä, joille ei löydy järkevää selitystä. Elokuvasta nähdään vuonna […]
Teemalla nähdään tänään Hollywoodin todellinen komediaklassikko, kun Marilyn Monroen ja Tom Ewellin tähdittämä Kesäleski vie katsojat 50-luvun kesäisen kuumaan New Yorkiin. Ohjauksesta vastasi tietenkin legendaarinen Billy Wilder. Kustannusalalla työskentelevä Richard laittaa perheensä junaan, joka vie vaimon ja pojan huolettomalle kesälomalle. Richard itse jää tietysti kaupunkiin, koska työt kutsuvat ahkeraa miestä. Perheen lähdettyä hieman neuroottinen mies […]
Meksikon vallankumousjohtajiin kuuluneen Emiliano Zapatan kapinasta korruptoitunutta hallintoa vastaan 1900-luvun alussa. Pääosissa nähdään Marlon Brando ja Anthony Quinn. Elia Kazan oli loistava ohjaaja ja Marlon Brando puolestaan legendaarinen näyttelijä, mutta tällä kertaa tuokaan ei riittänyt. Viva Zapata on mielestäni melkoisen huono länkkäri. Marlon Brando tekee ihan hyvää työtä, mutta muuten elokuvan toteutus on epätasainen. Jotkut […]